Saarijärvi JM Talvimestaruus 2.-3.3.2024

05.03.2024

Saarijärven Talvimestaruuteen laitoin jo kuvauskyselyt joulukuun puolella. Hieman jännitti kisaa edeltävänä viikolla kelien puolesta ajetaanko kisaa, mutta kyllähän se sitten ajettiin. Aamuyöstä 3 jälkeen matkaan ja kisapaikalla oltiin kahdeksan jälkeen. Sitten toimistoon ilmoittautumaan ja kävi jälleen se perinteinen, mikä joskus käy, ettei oltu merkattu miun nimeä millekkään listalle. Tuumasin sitten, että käytävä varmaan hakemassa automaatista rahaa, että pääsee alueelle, mutta onneksi oli toimistossa todella mukavat henkilöt vastassa ja antoivat minulle sitten kuitenkin toimitsija nauhan. Suuri kiitos heille! =)

Ennen kilpailua ilmoitettiin, että osa lähdöistä ajettaisiin yhdellä kierroksella. Tämä onneksi sitten kuitenkin peruttiin. Naisten ja Nuorten luokan aikana aika sohjoksi rata valitettavasti meni ja lähtöpaikkakin. Jäljellä oli vielä EVK luokka, mutta kyllä sekin saatiin sitten ajettua ennen pimeää, vaikka viimoisissa lähdöissä jo hämärää oli, mikä vaikeutti kuvausta. Kilpailu loppui kuuden nurkilla, jonka jälkeen sitten majapaikkaan Karstulaan. Sunnuntai päivänä sitten, kun pääsin kisapaikalle, niin ilmoitettiin, että kilpailu peruttu. Harmi homma, mutta oli se varmasti oikea päätös.  Mutta juuh semmoinen reissu...tuli käytyä.  Youtubeen tulee kaikista luokista oma kooste ja tietty myös saatavilla dvd levynä.