Video arkisto

Jokamiesluokan historia on itseäni pikku pojasta asti kiinnostanut. Kisoissa kuvaamisen ohella ylläpidän jokamiesluokan videoarkistoa.

Vuonna 2022 sain arkistooni legendaarisen kuvaajan Risto Ilolan videoimat kilpailut julkaisu ja myyntioikeuksineen, mikä oli suuri kunnia. Myöhemmin sain myös Myllyahon kuvaamat videot, jotka ovat merkittävä ja tärkeä osa arkistoa. Kaikki nämä tullaan listaamaan tänne vuosittain.

Keväällä 2024 tein sopimuksen Turun Videokuvauksen Kari Salmisen kanssa jokkis- ja rallicross-videoiden julkaisu ja myyntioikeuksista, joten sieltäkin on tulossa runsaasti materiaalia.

Arkistossa on lisäksi muiden kuvaamia vanhempia videoita, joihin minulla ei ole myyntioikeuksia. Ne on listattu tänne vain tiedoksi siitä, mitä materiaalia on olemassa. Mikäli tämmöinen tallenen kiinnostaa, voin toki kysyä kuvaajalta, voidaanko sinulle kopio siitä tehdä.

Tätä osiota päivitetään vuosittain. Videoita on vuosilta 1978–2024, ja nauhojen ja kilpailujen määrä lähenee tuhatta tai jopa ylittää sen, joten arkistointiin kuluu aikaa.

Pyrkimyksenä on julkaista mahdollisimman paljon videoita YouTubeen.


Mikäli jonkin kilpailun tallenne kiinnostaa, niin ota yhteyttä sivuilla olevan lomakkeen kautta tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen  jmvideo@jelonn.fi  

Vuosiluvut löytyvät tietokoneella vasemmasta valikosta ja mobiililaitteella oikeasta yläkulmasta.