Blogi

Sivuston kautta on nyt tilattavissa arkiston kilpailuja dvd muodossa. Kaikki kisat eivät tietenkään valmiina ole hyllyssä, mutta niitä tehdään heti levylle, kun tilaus tulee, joten rohkeasti vain tilailemaan! Juuri nyt valmistunut mm. JM-SM Pello 2009. Neljä tunnin tupla dvd hintaan 15€ + postikulut.

Nyt olisi Jokkiskausi 2025 kooste Youtubessa! Kuvauksia 16 eri kilpailusta. Kamera murheet hieman haittasi harrastusta, mutta tuli koosteesta silti melkein tunnin pituinen. Kiitos myös Jukka Kotamäelle kuvauksista. Jatketaan kaudella 2026!

Romukauppa-JM

09.11.2025

Nyt olisi Romukauppa-JM videoitu. Kiitoksia Loimaan UA:lle, kun sain tulla kuvailemaan.

Sivustolle on nyt listattu arkistoon vuoden 1998 kilpailut. Lisäksi saataville on tullut Risto Ilolan vuoden 1998 tilanne ja kaatokooste K-9. Muiden -98 vuoden kisojen tilanteet tulevat toiselle kaatokoosteelle, missä tulee olemaan tilanteita vuosilta 1997-1999.

Näin ne uudet kujeet olisi tarkoitus aloittaa. JM Video J-E Lönn youtube kanava ja koko toiminta muuttuu J-E Lönn Motorsport Videos nimen alle. Sama mies täällä hääräilee edelleen, mutta käydään kuvaamassa myös muita lajeja enempi. Vanha kuvauskalusto myytiin pois ja uusi on tulossa joulun alla käyttöön, niin päästään talvella jo testaamaan niitä,...