
Mie olen Jan-Erik "Jankku" Lönn, ja toimin J-E Lönn Motorsport Videos takana.
Kuvaan autourheilua ympäri Suomen, pääasiassa jokkista ja rallicrossia.
Sain ensimmäisen videokamerani 12-vuotiaana ja aloin kuvata jokkista, rallicrossia ja rokkirallia Itä-Suomessa. Kuvaukset päättyivät 15-vuotiaana, kun aloin itse ajaa jokkista – harrastus jatkui kymmenen vuoden ajan.
Kiinnostus kuvaamiseen säilyi kuitenkin läpi vuosien, ja vuonna 2019 perustin toiminimen J-E LÖNN. Aluksi videoita julkaistiin nimellä Janzz Motors Video, myöhemmin JM Video J-E Lönn. Nyt toimintaa jatketaan nykyisellä nimellä. kun kiinnostus on laajentunut myös muiden autourheilulajien kuvaamiseen.
Tämä homma pyörii päivätyön ohessa ja täysin 'rakkaudesta lajiin'. Kuvaamassa käyn aina, kun aikaa ja virtaa löytyy. Lisäksi ylläpidän jokamiesluokan ja rallicrossin videoarkistoa. Arkistossa on kisoja lähemmäs toista tuhatta. Unelmana olisi jonain päivänä työskennellä täysipäiväisesti autourheilun ja videokuvauksen parissa, kaukainen haave, jota kohti mennään pikkuhiljaa.
Julkaisen kuvaamistani kilpailuista videoita YouTube-kanavallani, myös vanhoista arkistomateriaaleista.
English:
I'm Jan-Erik "Jankku" Lönn, the creator behind J-E Lönn Motorsport Videos.
I film motorsport events across Finland, focusing mainly on Folkrace (jokkis) and Rallycross, along with other racing categories. I run this alongside my day job, and I also maintain one of Finland's largest Folkrace video archives, with nearly two thousand recorded events. The dream is to one day work full-time in motorsports and videography.
I publish videos of the races I film on my YouTube channel, including footage from my archives.
