Sivusto jälleen auki, tulevaisuuden suunnitelmia.

05.07.2026

Pieni väliaikapäivitys.

Reilu kuukausi sitten jouduin ilmoittamaan ja lopettamaan toiminnan melko nopealla aikataululla erinäisten elämäntilanteeseen ja talouteen liittyvien syiden vuoksi. Harmitus oli silloin suuri.

Nyt aikaa on kulunut hieman ja asioita on saatu vähitellen järjestykseen. Kaikkein suurin voitto oli se, että kuvauskalusto saatiin pidettyä kynsin ja hampain. Se oli jo itsessään iso helpotus. Tosin siihen meni tämän kesän lomarahat oikeista töistä. x)

Taloudellisesti ollaan kuitenkin vielä reilusti pakkasella, ja menee varmasti aikaa ennen kuin ollaan niin sanotusti takaisin pyörillä. Kameran sain pitää, mutta jatkossa täytyy miettiä todella tarkkaan, milloin kisareissut ovat taloudellisesti mahdollisia. Mennään nyt viikko kerrallaan.


Kolmannella kerralla tuli viimeistään opittua yksi asia: kuvaaminen on miulle harrastus ja intohimo – sen ei kuulu ajaa ihmistä vararikkoon.

Jatkossa käyn varmasti kuvaamassa silloin, kun se on mahdollista, mutta ilman lukkoon lyötyjä suunnitelmia tai sitovia sopimuksia. Mennään fiiliksen ja mahdollisuuksien mukaan.

Tämän sivuston sain onneksi jälleen auki. Tänne on vuosien varrella arkistoitu jo valtava määrä kilpailuja, ja olisi ollut harmi, jos se työ olisi mennyt hukkaan. Muutamia kuvia ja tietoja kadonnut, mutta laitan niitä pikkuhiljaa takaisin. Arkiston päivittäminen jatkuu tällä hetkellä vuosien 1991–1992 kilpailuista.

YouTubeen alan puolestaan latailla enemmän vanhaa materiaalia. Niissä suurin kustannus on oma aika, ja sitä miulla kyllä tällä hetkellä riittää.

Mutta tämmöinen pieni väliaikapäivitys tällä kertaa. Jatketaan puuhastelua! 🏁

– Jan-Erik